lauantai 21. joulukuuta 2013

It's the most wonderful time of the year

Niin kuin otsikosta voi ehkä jo jotakin päätellä, tänään ajattelin kirjoittaa joulusta. Tai oikeastaan jouluvalmisteluista ja siitä, mitä eniten tältä joululta odotan.

Jouluvalmistelut alkaa olla hyvällä mallilla. Melkein kaikki lahjat ostettuna, kinkku hommattuna (löysin monen päivän kiertelyn jälkeen sellasen kinkun, minkä halusinkin), joulusiivous tehtynä ja joulumieli hommattuna joululauluja kuuntelemalla.

Joulukortit olen kirjoittanut ja postittanut jo hyvissä ajoin. On ollut mukava saada Suomestakin joulukortteja, jokaisen niistä olen laittanut esille totta kai :)
Tässä tuleekin lisää kuvia koristeluista, en ole tänä vuonna jaksanut panostaa ihan niin paljoa kuin viime vuosina.


Kuusi on tämän näköinen. Ikivihreä tekokuusi. Eipähän tarvitse keräillä tippuneita neulasia ja samaa kuusta voi käyttää vuodesta toiseen. Loistava keksintö! Täällä muuten tekokuuset on ns. ''pre-lit'' eli valot on valmiina. Jäipähän kuusta varten ostetut valot käyttämättä...
Kuusen teemavärit näyttäisivät olevan punainen, kultainen ja vihreä. Vähän sinistäkin.

Lahjojen kanssa olen ollut ahkerana. Aloitin ostelun jo hyvissä ajoin noin kuukausi sitten. Vielä muutama puuttuu, mutta ne menee Suomeen, joten ovat myöhässä joka tapauksessa. Lahjojen saajille on ilmoitettu ;)


Tänä vuonna joulun odotus on jäänyt vähän taka-alalle, kun elämässä on ollut niin paljon muutoksia. Nyt kuitenkin alkaa joulumieli hiipiä mullekin ja olen tehnyt mm. ruokalistaa ja suunnitellut muutenkin, mitä haluan tältä joululta. Ja ne asiat on yksinkertaisia... Haluan olla kotona, viettää kiireettömiä pyjamapäiviä, käydä ajelulla (täällä kannattaa ajella joulun aikaan, ihmiset todellakin koristelee talojaan!), tehdä pitkiä kävelylenkkejä Alfredin kanssa ja syödä hyvää ruokaa. Pienet arkiset asiat on loppujen lopuksi niitä parhaimpia.

Hyvää ja rauhaisaa joulua ja onnellista uutta vuotta kaikille!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti